Pakkasin laukkuuni palaverissa tarvittavat paperit ja matkalukemiseksi Antti Tuurin romaanin "Joki virtaa läpi kaupungin". Vaimo jäi nukkumaan, kun lähdin, kello oli vasta viisi aamulla. Taksikuski vilkuili peiliin sen näköisenä, että olisi halunnut jutella, varmaan olin ensimmäinen selvä kyyditettävä sille aamulle. Minä en kuitenkaan ollut juttutuulella. Ajoimme läpi uuden lumen peittämän Oulun, moottoritietä lentokentäntielle ja sitä pitkin Oulunsaloon. Muuta liikennettä ei juuri ollut.
Lentokone lähti melkein ajoissa, kello oli vasta viisi yli kuusi. Yritin lueskella Tuuria, mutta nukahdin ja heräsin vasta kun lentoemäntä työnsi eteeni eväspakettia. Kieltäydyin siitä ja jatkoin uniani, mutta kohta tuli toinen lentoemäntä kysymään, oliko minut unohdettu tarjoilusta. Sanoin etten halunnut mitään, mihin lentoemäntä, että hän oli vain ajatellut, että minut oli unohdettu. Sen jälkeen sain torkkua, kunnes turvavyövalo pimpahti päälle ja matkustajia kuullutettiin nostamaan tuolinsa selkänoja ja laittamaan turvavyö paikalleen.
Helsinkiin laskeuduttaessa aloin hermoilla jatkolennon kanssa. Sen piti lähteä Turkuun kaksikymmentäviisi yli seitsemän ja laskin Oulun koneen olevan putken päässä vasta kymmenen yli. Ajatuksissani olin vielä ottanut Oulun koneessa paikan perältä, minkä vuoksi olin viimeisiä koneesta ulos päässeitä. Seutulassa sain kuitenkin huomata hermoiluni olleen turhaa, koska Turun koneeseen ei vielä oltu edes kuullutettu matkustajia. Jonkin aikaa odotettuani portilla oleva miesvirkailija laittoi näyttötauluun tekstin, joka kertoi uusia tietoja koneen lähdöstä annettavan vasta puolelta.
Vähän puoli kahdeksan jälkeen Oulu vaihtui portilla Vaasaksi ja virkailija kuullutti, että Turun kone oli peruutettu ja matkustajia pyydettiin ottamaan yhteyttä portille. Pääsin jonoon ensimmäiseksi. Virkailija kysyi nimeni ja kertoi, että lento oli teknisen vian vuoksi jouduttu peruuttamaan ja että matkustajat vietäisiin Turkuun linja-autolla. Se lähtisi terminaalin edestä noin puolen tunnin kuluttua ja odotellessa voisin nauttia baarin tuotteita hänen antamallaan 13 euron lipukkeella. Kävin ostamalla lipukkeella kahvit ja pari askia tupakkaa.
Linja-auto lähti puolen tunnin kuluttua ja yritettyäni hetken nukahtaa kaivoin Tuurin esille. Hänellä on kirjassaan kolme päähenkilöä. Ilmari Autio on kirjapainon työnjohtaja, joka suunnittelee naimisiin menoa ja oman painon perustamista. Seppo Pihlaja on maalari, juoppo ja taivaanrannanmaalari, jolla on uskovainen morsian ja joka elää kirjan kolmannen päähenkilön, professori-isänsä varoilla. Kaikilla kolmella on elämässään jonkinlainen taitekohta ja taustalla katkeria naiskokemuksia. Kukin ratkoo tilannettaan omalla persoonallisella tavallaan.
Seppo Pihjala lähtee päivää ennen sovittuja kihlajaisia Pariisiin opiskeluaikaisen tyttöystävänsä kanssa tuhlaamaan morsiamensa isoisän kuolinpesälle myydystä taulusta saamiaan rahoja. Sepon suhde entiseen tyttöystäväänsä on omistushaluinen ja mustasukkainen, ja Pariisin reissu päättyykin ennen aikojaan Sepon pakenemiseen takaisin Suomeen.
Katselin bussin ikkunasta vielä yönpimeän Uudenmaan valoja. Seppo Pihlajan tarina toi mieleeni paperimiehen, jonka tarinaa pääsin syksyllä Heinäkengässä kuuntelemaan. Paperimies, iso, viikekäs mies, alta neljänkymmenen, istui viereisessä pöydässä luikun näköisen kaverinsa kanssa. Olueni seuraksi lueskelin pubissa aluksi iltapäivälehtiä, mutta pian huomioni kiinnittyi paperimiehen puheeseen. Hän muisteli aikaa silloin kun oli ollut kahden naisen loukussa.
Paperimies oli joskus vuosi takaperin, alkutalvesta, ollessaan työporukalla ryyppäämässä, tavannut Onnelassa uuden hellun kotona olleen avovaimon lisäksi. Hellua hän oli tapaillut ollessaan "ylitöissä" tai "kavereiden kanssa kaljalla", mitä avovaimo ei ollut pannut pahakseen, kun sai sen ansiosta olla iltaisin rauhassa kotona feispuukissa surffaamassa. Ensi innostuksen jälkeen paperimies oli kuitenkin huomannut, etteivät edes paperimiesten kovat palkat, tosin paperimiehen mielestä, kuten hän hän luikulle totesi, ihan aiheettomasti kehutut, riitä kahden naisen pitämiseen. Hellua piti juottaa ja syöttää pukille päästäkseen eivätkä avovaimonkaan tarpeet tyydyttyneet näkkileivällä ja hernesopalla.
Keväällä paperimies oli alkanut vakavasti huolestuneena seurata pankkitilinsä saldon kehitystä. Sen jälkeen kun hän oli maksanut talolainan ja uuden kalliin auton ostamiseen ottamansa lainan korot ja lyhennykset, talon sähköt ja muut menot sekä muita välttämättömiä menoja, ei palkasta mitenkään riittänyt varoja kahden naisen ylläpitämiseen. Paperimies oli tullut siihen lopputulokseen, että kyllä hänen oli tehtävä jonkinlainen valinta naisten välillä, vaikka molemmissa olikin puolensa. Hellun kanssa seksi oli villiä, tuoretta ja mielikuvituksekasta, kun taas avovaimon kanssa se oli urautunut parhaimmillaankin rutinoituneiksi viikonloppupanoiksi. Avovaimo taas piti talon siistinä ja tuli hyvin toimeen paperimiehen kahden, edellisestä avioliitosta olevan lapsen kanssa. Myönsi paperimies avovaimoaan rakastaneensakin. Asiaa punnittuaan paperimies päätti kuitenkin, että avovaimosta pitäisi päästä eroon.
Yhtenä lauantai-iltana, kun lapset olivat äidillään, hän sitten juotti avovaimolle pari terävää ja otti itsekin muutaman, saunaoluiden ja ruuan kanssa juodun viini lisäksi. Paperimies totesi luikulle, että pieni humala on hyvä pohja riidan rakentamiselle, riidanaiheen keksii aina. Tällä kertaa riita oli alkanut, kun paperimies oli valitellut avovaimon jatkuvaa netissä roikkumista. Avovaimo oli vastannut kyselemällä paperimiehen oudosti lisääntyneistä ylitöistä. Jo ennen puoltayötä riita oli ollut niin verinen, että paperimies oli saattanut lyödä talonavaimensa keittiön pöydälle samalla julistaen, ettei hän tällaiseen taloon jää.
Taksissa hellun asunnolle paperimies oli muistanut, että talo oli hänen, hän oli sen itse rakentanut ja osituksessa lunastanut entiseltä vaimolta tämän osuuden. Olisi oikeastaan pitänyt jatkaa riitaa niin pitkään, että avovaimo olisi ymmärtänyt lähteä. Nyt asiantilan korjaaminen täytyi jättää seuraavaan päivään.
Jo kävellessään parkkipaikalta, jonne taksi oli paperimiehen jättänyt, hellun rivitalokämppää kohti, paperimies oli nähnyt huoneiston olevan kirkkaasti valaistu. Ikkunan läpi kuului raskaan musiikin jytinä ja oven takaa hellun helisevä nauru. Paperimies soitti ovikelloa, hellu ei ollut antanut hänelle avainta, ja hellu tuli aamutakissa avaamaan. Hellun tukka oli sekaisin eikä aamutakin alla selvästi ollut muuta vaatetta. Sisällä näkyi olohuoneen pöydällä viinilasit, pari tyhjää tyhjää viinipulloa ja sohvalla makaamassa paperimiestä paljon nuorempi mies munasillaan. Hellu ihmetteli, mitä paperimies kuvitteli ryntäillessään tuolla tavoin hänen asunnolleen keskellä yötä.
Paperimies ei ollut alkanut asiaa sen tarkemmin selvittelemään, vaan lähtenyt, soittanut taksin ja ajanut keskustaan. Leskisessä paperimies oli ottanut parit neuvoa-antavat oluen rinnalla, miettinyt asioitaan ja avovaimon myönteisiä puolia. Lopulta hänen kunniansa oli antanut periksi ottaa taas taksi, joiden törkeän korkeita taksoja paperimies kirosi, ja ajella takaisin kotitalolle.
Hänen aikansa ovikelloa soiteltuaan ja oveen hakattuaan avovaimo oli tullut avaamaan. Avovaimolla oli takki päällä ja matkalaukku eteisessä. Avovaimo oli kertonut, että jos herra olisi tullut vähän myöhemmin takaisin, hän olisi saanut hankkia lukkosepän, koska avovaimo oli jättänyt omat avaimensa kauniisti paperimiehen avainten rinnalle keittiön pöydälle. Paperimiehen sovitteluyrityksiä avovaimo ei suostunut kuuntelemaan, vaan kantoi matkalaukkunsa pihalle, nousi tilaamaansa taksiin ja vilkutti taksin lähtiessä kohti hänen siskonsa asuntoa.
Paperimies oli sittemmin pari kertaa soittanut avovaimon kännykkään, mutta tämä ei ollut vastannut. Avovaimon sisko oli kadulla tavatessa sitten kertonut, että avovaimo oli feispuukista löytänyt uuden suhteen, jossa menokin tuntui olevan vilkkaampaa kuin aikanaan paperimiehen kanssa. Paperimies oli ex-avovaimolleen lähettänyt terveisiä. Kevään ja syksyn aikana paperimies oli istunut paljon Heinäkengässä. Lapset olivat hänen luonaan harvoin, hän kun ei oikein keksinyt niiden kanssa mitään tekemistä.
En ehtinyt lukea Tuurin kirjaa bussimatkan aikana loppuun. Turussa olin myöhässä palaverista, mutta ehdin kuitenkin mukaan niihin osuuksiin, joissa minulla oli puheenvuoro. Palaverin jälkeen menin kentälle, Turun lentokenttä tuntui huvittavan pieneltä Ouluun verrattuna, ja tällä kertaa kone todella lähti, vaikka olikin puoli tuntia myöhässä.
Oulun koneessa, joka ei ollut kuin parikymmentä minuuttia myöhässä, luin Tuuria lisää. Totesin, että pidin enemmän hänen Pohjanmaa -sarjan kirjoistaan. Niissä elämän kipeys ja pohjalainen hulluus on vahvemmin kerrottuna, vaikkei "Joki virtaa läpi kaupungin" mikään huono kirja ole. Oululaisena tässä kirjassa toki kiehtoo sen tapahtumien sijoittuminen pääasiassa Ouluun. On mukava lueskella ihmisten liikkumisesta tarinassa ja yrittää arvailla missä päin he kulloinkin liikkuvat. Tuuri antaa kyllä niin paljon vinkkejä paikoista, että kartalle sijoittaminen on mahdollista.
Oulussa satoi lunta, kun ajoin Airport -taksilla kotiin. Taksikuskin kanssa en taaskaan jaksanut jutustella. Kotona vaimo makasi sohvalla telkkaria katsellen.
------------------------
Tarinamaanantain aiheena on Silloin.
Kommentit