..det är också supande ja knullande, ajattelin mielessäni ja löin tietokoneen kiinni.

Lentokentällä sliipatut liikemiehet kannettavineen katselivat minua halveksivasti. Vastasin typerällä ilmeelläni, josta en koskaan pääse eroon. Koneessa pääsin istumaan lihavan, vanhalta viinalta haisevan nokialaisen viereen. Viime hetkeen asti hän naputteli kännykkäänsä ja avasi sen heti koneen laskeuduttua Seutulaan. Jos olisin halunnut, olisin voinut kertoa hänelle pari liikesalaisuuttaan.

Palaverissa ilmeni, ettei minua odotettu sinne. Paikalla olijat hymyilivät vaivautuneesti, kun istuin pöytään. Puheenjohtaja kertoi, ettei minulle ollut kahvia ja sämpylää tilattuna, mutta voisin toki ottaa kupin kahvia, jos haen itselleni jostain kupin. Tympääntyneenä kuuntelin pitkälle iltapäivään jatkuneen kokouksen jorinoita. Minua ei oltu kutsuttu ja tarvittiin yhtä paljon kuin viski tarvitsee maitoa.

Hotellissa synkkäilmeinen mies vastaanotossa tutki huolellisesti voucheriani. Hän näytti epäilevän, että olin ryöstömurhannut sen oikean omistajan, ja suunnitteli tekevänsä tarkistussoitun poliisin väkivaltaosastolle. Mitään sanomatta hän lopulta ojensi minulle avaimen. Sitten hän kertoi, että ovet ovat illan suljettuina, koska hotelliin oli tuotu niin paljon ulkopuolisia. Kysyin, avaako hän minulle oven, jos ilta sattuu venymään pitempään. Hän hymyili vaivautuneena vastaukseksi.

Kävelin hotellin aulan läpi hissille ja katselin pöydille aseteltuja ruusuja. Ne näyttivät sopivan ympäristöön yhtä hyvin kuin hymy respan kasvoille. Maljakot olivat myrkynvihreitä. Arvelin, että niistä oli maksettu enemmän kuin kukista.

Hotellissa menin lepäämään sängylle. Naapurihuoneesta kuului esimiehen ja alaisnaisen hempeää keskustelua työpaikan ihmissuhteista. Jonkin ajan kuluttua nainen alkoi surullisesti huohottaa, lieneekö mies ilmoittanut panevansa hänet kartanolle, ja totuuden selvittyä nainen alkoi murheellisesti uikuttaa. Kun en meteliltä saanut levättyä, yritin hetken aikaa lukea mukaan ottamaani Chandleria, "Nainen järvessä". Lopulta lähdin ulos. Läimäytin oven vihaisesti kiinni ja naapurihuoneen ääni loppui hetkeksi.

Karaokebaarin portsari katseli minua kuin vanhaa vihamiestä, mutta päästi kuitenkin sisälle. Portaissa kuuntelin kuinka humalainen nainen lauloi "miljoona, miljoona ruusua". Tilasin oluen ja salmiakkikossun.

Isonenäinen nörtti istui pöytääni ja kertoi olevansa kolmatta päivää juopottelemassa. Exä oli alkanut lähetellä uudelle panolleen "Love Hearts" viestejä, joita poika ei kuulemma ollut selvinpäin kestänyt katsella. Sitten hän kysyi, mitä aion laulaa. Kerroin säästäväni muita asiakkaita ja vain kuuntelevani. Epävireiset laulut sopivat mielentilaani. Samaan aikaan joku aloitti muutaman sävelasteikon liian korkealta humpan "heijaa ruusut tulipunaiset".

Nörtti ihmetteli, oliko minulla naishuolia, kun ilmeeni muistutti lehmän persettä.Kysyin tietääkö, hän miltä lehmän perse näyttää. Hän kertoi nähneensä niitä valokuvissa. Sitten hän uudestaan kysyi naishuolistani. Kerroin, että naishuoleni ovat jo aikoja sitten rupsahtaneet tai unohtuneet tolkuttoman kännäämisen aiheuttamaan amnesiaan. Ainoan poikkeuksen kanssa olen naimisissa. Lisäksi olen huoleton huliviliveikko, jota sen paremmin naiset kuin ruusutkaan eivät suuremmin hetkauta. Vakuudeksi vetäisin "elämä se on kuin silkkiä vaan, sylillisen tahtoisin kerrallaan". Nörtti totesi minun tekevän oikean valinnan, kun unohdan julkisen laulamisen.

Lähdin karaokebaarista. Portaita noustessani viinan polttama, pateettinen miesääni kertoi, että "kun kaikki on mennyt, niin jäljelle jää vain tuo, ihmisen ikävä toisen luo". Se toi mieleeni Lampaasyöjissä lanseeratun kansanlaulun: "Muita tyttöjä mulkutetaan, minua vaan ei milloinkaan, yhden kerran kun yritettiin, sisään ei saatu silloinkaan". Kai minussa on vähän feministiä, vaikka mies olenkin.

Hotellissa kuuntelin naapurihuoneen työsuhdeneuvottelujen toista kierrosta, kunnes lopulta sain unenpäästä kiinni. Uneksin alkuyöstä juoksevani epätoivoisesti minulle ilkkuvien ruusujen perässä. Heräsin kuitenkin, kun naapurissa päädyttiin työsuhdeneuvottelujen kolmannella kierroksella rynkyttämään rytmikkäästi huonekaluja. Tilanteen lopulta päädyttyä naisen itseään toistavaan uikutukseen, sain uudestaan nukuttua. Tällä kertaa sain melkein kiinni yhdestä ruususta, mutta satutin peukaloni sen piikkiin. Peukalo turposi ja loppu-unen taivalsin bittiavaruudessa kuljettaen peukaloani virtuaalikottikärryissä.

Toisen päivän palaverissa esittelin vuoden työni tuloksia, jumalattoman pitkää muistiota. Kerroin sen sisällöstä, valittelin ehdotusten osoittamaa mielikuvituksen puutetta, ikäviä lopputuloksia, kerronnan köyhyyttä ja esillepanon lapsellisuutta. Ehdotin, että joku muu kirjoittaisi koko jutun uudelleen, jotta muistioon saataisiin keveää henkevyyttä, kiinnostavaa rakennetta ja sanavalinnan loisteliaisuutta. Ryhmä nyökytteli myötätuntoisesti ajatukselleni. Palaverin lopuksi muille ryhmän jäsenille ojennettiin ruusut kiitokseksi hyvin tehdystä työstä.

Lenteässäni kotiin nautiskelin, kun Marlow kolmannen kerran pahoinpideltiin sairaalakuntoon. Toivoin, että pahoinpitelyyn ryhtyneet poliisit olisivat ymmärtäneet nakata tajuttoman Marlowin päälle kimpun ruusuja. Marlow kuitenkin sai viimeisen tajuttomuutensa kunniaksi vain giniä rintakarvoilleen.

Kotiin mennessä kävin ostamassa vaimolle kimpun tulppaaneja.